kuvat

kuvat

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Kuulumisia

Tässä nyt on ollu tosi pitkä väli ku oon mitään tänne kirjottanu koska ei mulla edelleenkään mitään niin hirveän isoa elämässä tapahdu vielä tänäkään päivänä.

Sen verran on kuitenki tapahtunu että mulla on puhelin vaihtunut sen takia että minun vanhassa ei ollut tarpeeksi muistia ( lg f70 ) niin sen takia piti vaihtaa että siihen voi jotakin ladatakkin eikä aina tarvi jotain toista appia poistaa jos jotain uutta haluaa kokeilla, minullahan siis tuossa edellisessä puhelimessa oli niinkin paljon muistia kuin 4gb, kyllä luit ihan oikein :D ei todellakaan ole juuri mitään, nykyisessä ( Huawei y6 pro ) muistia on huimat 12gb:tä muistaakseni.

Tässä olen myös aloittanut uudelleen kuntoilun ja kuntosalilla käynnin ja nyt on jo viikossa laihtunut kolme kiloa, en ole vielä salilla käynyt kuin jotain kolme tai neljä kertaa mutta samalla olen myös jättänyt herkut pois ja ainakin yritän syödä terveellisemmin ja kyllä minusta nyt taas tuntuu, että olen ollut jotenkin energisempi päivällä kuin ennen.

Puhelimesta vielä sen verran, että vaikka tuo nyt onkin vielä tosi uusi ja todellakin ihan todella hyvä, mutta olen aina halunnut kokeilla iphone:ia, mutta se nyt on aina niin kalliita että kun on ollut uutta hommaamassa niin se hinta on sitten kuitenkin aina saanut sen vaihtumaan johonkin muuhun merkkiin.

-jutta-